Solo on sutjakassa kunnossa vaikka kantoaikaa on enää reilu viikko jäljellä.

Solo ja Cosmo ovat molemmat luonteeltaan tasapainoisia ja hyvähermoisia barbetteja. Solon kanssa on harrastettu tokoa ja agilityä. Cosmo on toiminut kaverikoirana. Molemmat ovat sosiaalisia muiden koirien kanssa, eivät vahdi, ovat innokkaita uimareita, eivätkä ole paukkuarkoja. Rodunomaisilta käyttöominaisuuksiltaan molemmat ovat osoittaneet hyviä taipumuksia, mutta kumpikaan koirista ei ole toiminut metsästyskäytössä. Solo on suorittanut spanielien taipumuskokeen hyväksytysti.
keskiviikko 22. maaliskuuta 2017
maanantai 20. maaliskuuta 2017
Sukua koolla
Sukupotretissa etualalla Solon mummu Tiuku ja isomummo Rasseli, takana keskellä Solo ja vieressä Ronda-serkku.
Pentueen kokoon tarkennusta
Tiineysröntgenissä laskettiin tänään kuusi barbetin alkua. H-hetki lähestyy ja pentujen pitäisi syntyä arviolta maaliskuun viimeisinä päivinä.
maanantai 27. helmikuuta 2017
Ultrassa näkyi pentuja
Solon tiineysultrassa näkyi pentuja. Tarkemmasta määrästä ei eläinlääkäri alkanut tekemään arvailuja. Jännityksellä jäämme odottamaan tiineyden etenemistä ja masun kasvua.
maanantai 6. helmikuuta 2017
Treffit Ruotsissa
Laulava Solon kanssa matkustimme Ruotsiin tapaamaan Cosmoa (Majtippans Taste of Twix). Treffit onnistuivat hyvin ja jäämme jännityksellä odottamaan tulevaa.
Yhdistelmän sukutaulu
Yhdistelmän sukutaulu
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)